Vuoden 2012 alussa perustettu Luomustudio toimi alunperin artisteja ja bändejä sosiaalisessa mediassa promoavana musiikkimediana, joka ehti toimintansa aikana julkaista yli 140 akustista livemusiikkivideota. Konseptissa artistit vietiin musisoimaan akustisesti mitä erikoisimpiin paikkoihin, ja kaikki esitykset taltioitiin aina yhdellä kameralla ja yhdellä mikrofonilla. Nykyisin kyseiset videot tunnetaan Luomustudio-sessioina.

Tomaattilogo 2012-2013 Suunnittelija: Juuso Virtanen


Tomaattilogo 2012-2013
Suunnittelija: Juuso Virtanen

Toiminnan kasvaessa tomaattilogon takana työskentelevä tiimi kasvoi, ja jo ensimmäisen vuoden jälkeen osaajia löytyi monilta eri toimialoilta. Vuoden 2013 tammikuussa Luomustudio sai nimensä jatkeeksi sanat Productions Oy ja se muutettiin tuotantoyhtiöksi.

Tomaattilogo 2013 ⇾ Suunnittelija: Ville Niemi


Tomaattilogo 2013 ⇾ Suunnittelija: Ville Niemi

Vuosina 2013-2016 tuore osakeyhtiö tuotti monia hyvin erilaisia videoita aina musiikki- ja livevideoista yritysvideoihin ja nettivideosarjoista kokopitkien elokuvien making of -dokumentteihin. Riveihin saatiin monia uusia videoartisteja ja avainhenkilöitä ja töitä päästiin tekemään koko ajan kovempien tahojen kanssa.

Vuonna 2017 vakiinnutimme asemaamme suomalaisena videotuotantoyhtiönä, saimme useita uusia asiakkuuksia ja pokkasimme muun muassa vuoden yhteistyökumppanin palkinnon Helsingin opiskelija-asuntosäätiö HOAS:n vuosijuhlissa. Uskomme vakaasti, että meillä on tarpeeksi ensikäden tietoa, kokemusta ja ymmärrystä siitä, minkälaisia videotuotantotarpeita ja niihin liittyviä toiveita suomalaisilta yrityksiltä ja organisaatioilta löytyy. Meillä on alalle paljon annettavaa, ja olemme päättäneet aloittaa olemalla Suomen yksinkertaisin videokumppani.

Studiossa kuvataan erilaisia videotuotantoja ja mainoksia

Uutta vaihdetta pääsimme lyömään silmään heti alkuvuodesta 2018. Olemme kehittäneet uusia konsepteja, jotka palvelevat asiakkaitamme monipuolisemmin ja vaivattomammin. Kaiken kaikkiaan vuosi 2018 oli Luomustudiolle selkeää kasvun kautta, mikä on mahdollistunut pitkäjänteisellä ja asiakkaitamme kuuntelevalla toiminnalla läpinäkyvyyden lisäämiseksi vuodetuotantoalalla. Remmiin hyppäsi tuolloin myös uusi tuotantopäällikkömme Ville.

Vuoden 2019 aikana hyppäsimme tuottamaan perinteisten kevyempien videotuotantojen lisäksi yhä isompia tuotantoja ja samalla kasvatimme asiakaskuntaamme uusilla tuttavuuksilla sekä säätiöiden, yhdistysten että erilaisten yritysten osalta.

Seuraava vuosi alkoikin uusilla tuulilla ja erittäin positiivisissa merkeissä kun Luomustudion hallituksessa istunut Mika hyppäsi toimitusjohtajan jakkaralle! Vuoden 2020 aikana terävöitimme edelleen osaamistamme konseptointiin ja kokonaisvaltaiseen markkinoinnilliseen tuotantoon liittyen. Yhä toimintamme keskiössä on videoiden tekeminen milloin mihinkin tarkoitukseen, mutta samalla olemme huomanneet taitavamme esimerkiksi sosiaalisen median markkinointikampanjoiden suunnittelun ja jalkauttamisen. Samaisen vuoden aikana rakensimme myös oman striimituotannon iskuun.

Vuosi 2021 on vasta alkanut, mutta osaamme jo tässä vaiheessa luvata, että lukuisia mahtavia mullistuksia on tänäkin vuonna tiedossa!

Musiikkivideot ja mainokset taipuvat lujalla osaamisella

Ensimmäinen kysymys ei koskaan ole "mitä" vaan "miksi"
Kuluneiden vuosien aikana yhdeksi merkittävimmistä vahvuuksistamme on kehittynyt sekä koulutuksen että kokemuksen kautta ymmärrys paitsi videotuotannon, myös markkinoinnin alasta. Kun video on suunniteltu ja toteutettu tilaajan tarpeet ja tavoitteet aidosti huomioiden, ei käteen jää suinkaan pelkkä video, vaan myös kaikki se, mitä sillä saadaan aikaan. Tämän vuoksi itse videota tärkeämpää on aina sen vaikutus, ja kysymystä “mitä” tärkeämpi on kysymys “miksi”. 

Terkuin,
Sami Sillman
040 146 1544
sami@luomustudio.fi

Muut kirjoitukset

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Soluasumisen uudelleenbrändäys: Yhteisöllisen asumisen uusi aikakausiSoluasumisen uudelleenbrändäys: Yhteisöllisen asumisen uusi aikakausi

Soluasumisen uudelleenbrändäys: Yhteisöllisen asumisen uusi aikakausi

Lloimme soluasumisen eduista konseptin, josta videooin sekä still-kuvin jalostimme kiinnostavan ja houkuttelevan maailman. Kampanja sisälsi useita mainosvideoita ja still-kuvia, jotka toivat esiin soluasumisen parhaat puolet.